TALOPUUT

Mistä löytäisi tarpeeksi suuria puita hirsitalon seiniin?

Talon kehä on tarkoitus salvoa kahdeksan tuuman pelkkahirsistä, latvahalkaisijan on siis oltava minimissään kaksikymmentäkahdeksan senttiä. Mistä sellaisia? Lähiseudun metsät ovat nuoria, onhan paikallinen sahalaitos niittänyt näitä korpia ja kolmekymmentä vuotta. Kun ympärilleen tähyilee on lähes kaikki puut alamittaisia talopuiksi.

Talomäntyjä ei alkanut löytyä. Menimme vierailulle tyvitukkitaloon. En ole nähnyt toista niin järeistä puista tehtyä. Seinähirsien minimihalkaisija taisi olla likimain 50 cm. 

Talon omistaja kertoi, että jotkut tutkit ovat niin suuria, etteivät mahdu sisään sahan kidasta ja niitä sitten kertyy sahan pihalle. Sellaisen lanssin oli mies löytänyt ja ostanut. Ne olivat kuusia. Kuusistakin voi siis veistää hirsikoteja. Koskelan Jussikin teki niin. Mutta mistäs sellaisia kuusia? 

Puolen kilometrin päästä tontilta löytyi yli satavuotinen kuusikko, suurin puu oli juurestaan reilut puoli metriä. Näissähän riittäisi mitat. Menimme metsän omistajan luo ja hän oli hyvin suopea hankettamme kohtaan. Teimme pystykaupat talopuista.

Talopuut löytyi aivan läheltä.

Tammikuun päivä oli lyhyt ja jäinen. Valoisa aika oli käytettävä tarkoin hyödyksi. Hiihdin kuusimetsässä talopuita tähyillen. Löydettyäni jämerän, suurin piirtein suoran puun, mittasin sen suurella puisella työntömitalla, joka oli kasattu tätä hanketta varten puurimoista ja vanerin kappaleista. 

Kuusen halkaisijan ylitettyä rinnan korkeudella 40 cm, kiedoin kaatomerkin oksaan ja merkkasin puun piirtämääni karttaan. Kirjoitin myös, minkä mittaisia pätkiä mistäkin puusta sahataan. Jos rungossa oli mutka, tuli siihen paikkeille katkaisukohta.

Puita merkkaamaan.

Metsien niittäjä

Moto saapui metsän reunaan aamun sarastaessa. Pakkasta oli 25 astetta. Siinä ja kinttaalla oli homman aloitus, tuollainen kylmyys kun aiheuttaa helposti enemmän tuhoa kuin tulosta näissä töissä. Nousin moton tarakalle kartan kanssa. Hyytävä keli oli kangistanut metsähirmun hydrauliöljyt, kouraa piti jumpata auki ja kiinni. Kohta rullattiin pehmeästi Ponssella metsikköön. Kuski kaatoi verryttelymielessä pienen puun. Rautainen koura aukeni ja sulkeutui, laippa liikkui, puomi ja nivelet, kaikki toimi. Aletaanpa hommiin.

Moto  on saapunut.

Motomies liikutteli konetta tottunein ranneliikkein. Telaketjut, puomi ja kaatokoura toimivat hienosti ja tottelivat sormien liikahduksia. Edessä oli ensimmäinen talopuu. Koura kietoutui neljällä käsivarrellaan puun ympärille kuin karhunpentu. Pitkä sahanlaippa teki viuhkamaisen liikkeen ja puu oli katkaistu. Kuusi humahti kenttään, eikä hetkeen näkynyt muuta kuin pöllyävää lunta. Vetotelat pyörähtivät ja parissa sekunnissa olo runko rullannut kouran läpi, eikä siinä enää ollut oksia. 

Tehdään tuosta 6,6 metrin tyvitukki ja latvasta 5,1:nen, sanoin. Motokuskin sormet liikahtivat ja kuusi rullasi kouran läpi. Näyttöruudussa vilistävät numerot pysähtyivät lukemaan 6600 / 390. Siinä oli ensimmäisen tukin pituus ja latvapaksuus. Laippa sivalsi, tukki katkesi ja minä merkkasin listaan viivan.

"Olen nähnyt sen vaimen rannelikkeen...

...ja tuntenut kuinka kaatuu suuri puu."

Päivän motoilun tuloksena nurin oli valtaosa talopuista, myös kurkihirsi oli pitkällään uran varressa. Olin arvioinut kuusten kartiokkuuden väärin ja niinpä merkkaamani puut eivät riittäneetkään. Vielä pitäisi löytää kolmekymmentä puuta lisää. Motoilu lopetettiin vähän ennen hämärää. Sukset jalassa sujahdin metsään. Oli tehtävä rakentamisen kannalta tärkeitä päätöksiä paljon lyhyessä ajassa. Hiihdin nopeasti puulta puulle. Tein pika-arvion puun laadusta, laitoin kaatomerkin ja panin kartalle rastin ja kiiruhdin eteenpäin. Hämärä ja kiire ovat mahdollisimman huonoja reunatekijöitä silloin kun on valittava talopuita sakeasta kuusikosta. Sellainen homma pitäisi tehdä ihan rauhassa ja mielummin hartaudella. Mutta ei sitä voinut jäädä harmittelemaan - niissä on sitten enmmän kaarevuutta ja muuta vivahteikkuutta ja se kaikki täytyy vain huomioida asennusvaiheessa. Voihan sitä ajatella, että sitä kauniimpi, mitä vivahteikkaampi.

Minä ihailin villiä voimaa.

Aamulla jatkettiin. Parissa tunnissa kaatui loputkin. Savotalle saapui myös nuori ajomies, joka keräili puut ajukoneen kärryyn ja ajoi ne metsän halki suoraan sahauspaikalle. Hän asetteli puut vielä toivomusteni mukaisesti, tyvet etelään päin – se oli oleellista sahausta ajatellen. Kuusitoistavuotias kuski, taitava kaveri.

Tyvet aurinkoa kohti.

Metsätyöt tapahtuivat kaiken kaikkiaan sujuvasti. Hintaa tuli tonnin luokkaa, kaksisataa tukkia poikki ja pinoon – varsin kohtuullinen summa. Hyvä onni kävi siinä, että puut sattuivat kasvamaan ajukoneen kantaman päässä tontilta. Nyt oli sadan kuution tukkipino pihan laidalla ja kaksi kuukautta aikaa sahata ne pelkoiksi ja taapeloida. Hyvä olisi ehtiä tehdä se ennen kuin ötököitä alkaa lennellä.