TALOPUUT

Kun suunnitellaan hirsirakennusta, varsinkin jos ollaan taloa tekemässä, ei tarpeeksi suuria seinäpuita lödy välttämättä heti ihan helposti. Jos metsät kaadetaan sadan vuoden välein, ei puut ehdi kasvaa aivan siihen mittaan mitä pitäisi taloon tarvittaisiin. Tai jos ovatkin kasvaneet, ovat ehkä kasvaneet liian nopeasti. Sopivan puuerän etsinnässä pitää vähän nähdä vaivaa.

Tämä talo tehdään kahdeksan tuuman pelkkahirsistä, latvahalkaisijan on siis oltava minimissään kaksikymmentäkahdeksan senttiä. Mistä sellaisia puita? Lähiseudun metsät ovat nuoria, onhan paikallinen sahalaitos niittänyt näitä korpia ja kolmekymmentä vuotta. Kun ympärilleen tähyilee on lähes kaikki puut alamittaisia talopuiksi.

Talomäntyjä ei alkanut löytyä. Sitten menimme vierailulle tyvitukkitaloon. Talon omistaja kertoi, että jotkut tutkit ovat niin suuria, etteivät mahdu sisään sahan kidasta ja niitä saattaa kertyä sahan pihalle kasaan. Sellaisen lanssin oli mies löytänyt ja ostanut. Ne olivat kuusia. Kuusistakin voi siis veistää hirsikoteja, tekihän Koskelan Jussikin niin. Mutta mistäs sellaisia kuusia? Puolen kilometrin päässä tontilta löytyi yli satavuotinen kuusikko, suurin puu oli juurestaan yli puolen metrin paksuinen. Näissähän riittäisi mitat! Menimme metsän omistajan luo ja hän oli hyvin suopea hankettamme kohtaan. Teimme pystykaupat talopuista.

Löysin talopuut.

Tammikuun päivä oli lyhyt ja jäinen. Valoisa aika oli käytettävä tarkoin hyödyksi. Hiihdin kuusimetsässä talopuita tähyillen. Löydettyäni jämerän, suurin piirtein suoran puun, mittasin sen suurella puisella työntömitalla. Se oli kasattu tätä hanketta varten puurimoista ja vanerin kappaleista. Kuusen halkaisijan ylitettyä rinnan korkeudella 40 cm, kiedoin kaatomerkin oksaan ja merkkasin puun piirtämääni karttaan. Kirjoitin myös, minkä mittaisia pätkiä mistäkin puusta sahataan. Jos rungossa oli mutka, tuli siihen paikkeille katkaisukohta.

Puita merkkaamaan

Metsien niittäjä

Moto saapui metsän reunaan aamun sarastaessa. Pakkasta oli 25 astetta. Siinä ja kinttaalla oli homman aloitus, tuollainen kylmyys kun aiheuttaa helposti enemmän tuhoa kuin tulosta näissä töissä. Nousin moton tarakalle kartan kanssa. Hyytävä keli oli kangistanut metsähirmun hydrauliöljyt – kouraa piti jumpata auki ja kiinni. Kohta rullattiin pehmeästi Ponssella metsikköön. Kuski kaatoi verryttelymielessä pienen puun. Rautainen koura aukeni ja sulkeutui, laippa liikkui, puomi ja nivelet, kaikki toimi. Aletaanpa sitten hommiin.

M o t o  on saapunut

Motomies liikutteli konettaan tottunein ranneliikkein. Telaketjut, puomi ja kaatokoura toimivat hienosti ja tottelivat kuskin sormien liikahduksia. Edessä oli ensimmäinen talopuu. Koura kietoutui neljällä käsivarrellaan puun ympärille kuin karhunpentu. Pitkä sahanlaippa teki viuhkamaisen liikkeen ja puu oli katkaistu. Kaatuva kuusi sumensi hetkeksi näkyvyyden, putoavan lumen pöllytessä ilmaan. Moton kouran vetotelat pyörähtivät ja parissa sekunnissa runko oli rullannut kouran läpi, eikä siinä enää ollut oksia. Tehdään tuosta 6,6 metrin tyvitukki ja latvasta 5,1:nen, sanoin. Motokuskin sormet liikahtivat, kuusi rullasi kouran läpi. Näyttöruudussa vilistävät numerot pysähtyivät lukemaan 6600 / 390. Siinä oli ensimmäisen tukin pituus ja latvapaksuus. Laippa sivalsi, tukki katkesi ja minä merkkasin listaan viivan.

"Olen nähnyt sen vaimen rannelikkeen...

...ja tuntenut kuinka kaatuu suuri puu."

Päivän motoilun tuloksena nurin oli valtaosa talopuista, myös kurkihirsi oli pitkällään uran varressa. Olin arvioinut kuusten kartiokkuuden väärin ja niinpä merkkaamani puut eivät riittäneetkään. Vielä pitäisi löytää kolmekymmentä puuta lisää. Motoilu lopetettiin vähän ennen hämärää. Sukset jalassa sujahdin metsään. Oli tehtävä rakentamisen kannalta tärkeitä päätöksiä paljon lyhyessä ajassa. Hiihdin nopeasti puulta puulle. Tein pika-arvion puun laadusta, laitoin kaatomerkin ja panin kartalle rastin ja kiiruhdin eteenpäin. Hämärä ja kiire ovat mahdollisimman huonoja reunatekijöitä silloin kun on valittava talopuita sakeasta kuusikosta. Se pitäisi tehddä ihan rauhassa. Mutta ei sitä voinut jäädä harmittelemaan. Niissä on sitten enmmän kaarevuutta ja muuta vivahteikkuutta ja se kaikki täytyy vain huomioida asennusvaiheessa. Ja voihan sen ajatella niinkin, että kauniimpi rakennus siitä vain tulee, ilmeikkäämpi.

-  tähän tarvittaisiin kymmenen pientä fiiattia -

Aamulla jatkettiin. Parissa tunnissa kaatuivat kaikki loputkin. Savotalle saapui myös nuori ajomies, joka keräili puut ajukoneen kärryyn ja ajoi ne metsän halki suoraan sahauspaikalle. Hän asetteli puut vielä toivomusteni mukaisesti, tyvet etelään päin – se oli oleellista sahausta ajatellen. Kuusitoistavuotias taitava kuski.

Taitava kuski.

Metsätyöt tapahtuivat kaiken kaikkiaan sujuvasti. Hintaa tuli tonnin luokkaa, kaksisataa tukkia poikki ja pinoon – varsin kohtuullinen summa. Hyvä onni kävi siinä, että puut sattuivat kasvamaan ajokoneen kantaman päässä tontilta. Nyt oli sadan kuution tukkipino pihan laidalla ja kaksi kuukautta aikaa sahata ne pelkoiksi ja taapeloida, muuten ötökät alkavat niissä pesimään.