HIRSISAUNA
Huussia sahaillessa syttyi kipinä hirsihommiin. Ilmassa oli ollut ajatus, jos tehtäisiin sauna jostain vanhasta hirsikehästä. Kun huomasin että osaan tehdä salvoksia, vahvistui ajatus, että tehdään se sauna sittenkin uusista puista. Ei se liian iso homma ole ja tulee kestävämpikin. Tosin seiniltä jää pois se autenttinen ajan patina.
Nurkkasalvosta miettiessä oli helppo päätyä lohenpyrstöön. Se näyttää hyvältä ja olin sen tekemistä jo kokeillut huussin nurkilla. Tekee nyt vain samat asiat paksumpiin hirsiin ja niin hyvin kuin osaa.
Tuumasta toimeen
Saunan piirustuksia alettiin hahmotella pohjakuvasta käsin. Äärimitoiksi kolme kertaa viisi, tuohon kolmonen ja tuohon vitonen, tasalukemat. Ehkä hieman alkeellista on nojailla kokonaislukuihin tässä yhteydesä. Mutta sitähän se on kun ei ole minkäänlaista kokemusta asiasta, sitä katselee aika rakeista kuvaa. Tärkeintä on päästä tekemään. Kattokulmaksi tuli 90 astetta samasta syystä
Voisi olla ihan hyvä löytää joku, joka näyttäisi alkuua miten näitä tehdään. Jos ei sitten halua samoilla ihan itsekseen, etsiskellä reittejä. Voisi alkuun istua iltaa ja saunoa asian äärellä. Tulisi aikomuksista vähän jalostuneempia, siivilöityisi hutilyönnit pois heti alkuunsa. Olisi sellainen kaukaaviisas rakentaja, ei tekisi mitään turhia liikkeitä. Sinnepäin on pyrky.
Mutta oliko sitä silloin mielessäkään? Ilmassa taisi olla enenmmänkin sellaista nuoren ihmisen kevyesti palavaa intoa. Oli myös kaupunkikämpässä luihin pakkautunutta vimmaisaa tekemisen poltetta. Kattilaan oli yksinkertaisesti kasautunut painetta, muttei vielä kokemuksen tuomaa harkintaa eikä hitautta. Piti vain päästä tekemään, veri vaati liikettä, lastuja, pakokaasua, purua ilmaan.
Ehkä se oli hivenen yksinkertaista, jopa aavistuksen vauhkoakin toimintaa. Yhtä aikaa jalostumatonta mutta kuitenkin raikasta. Nuorekasta siis. Sitä on silloin kuin raketti, jonka lanka palaa ja sitä ehtii ehkä vähän suuntaamaan kun se jo lähtee. Kun tuota alkaa oikeasti miettimään niin lapsi ja nuorisotyöhön tässä elämässä pitäisi voimansa suunnata jos johonkin. Lanka on lyhyt ja se on kohta palanut. Vähän aikaa se suhisee ja sitten jo palaa ruuti putkessa. Vana syöksyy taivaalle ja paukahtaa. Minne se lensi? Minne päin pitäisi ampua? Kun niitä linjalankoja alkaa etsimään, muistuu mieleen se lastenlaulu, jossa toivotaan että jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa. Kappaleen nimi oli Saunavihdat ja sitä saunaahan tässä oltiin tekemässä, linjalankoja virittelemässä.
Sisätila jakautui suurin piirtein niin, että kaksi kolmasosaa on saunanpuolta ja loput pukuhuonetta. Piirsin saunaan matalan vintin, jonne johtaa ulkoa päin pieni ovi, niin kuin on vanhoissa riihissä. Piirsin jämerät hirsitikkaat, joita pitkin sinne pääsee. Ja sinne perälle piirsin pienen ikkunan rannan päätyyn, kuusikymmentä kanttiinsa. Järveltä katsottuna hahmotelma näytti muumitalolta; korkea ja kapea rakennus, kivet nurkkien alla ja ikkuna ylhäällä, ikkunassa neljä ruutua. Ihan hyvä. Pitkät räystäätkin, ettei seinät kastu ja lahoa. Ja kurkihirsi ja orsihirret, kolme kuuden ja puolen metrin puuta siihen - paksuimmasta kurkipuu, ohuemmat lappeen puoliväliin, näyttää sopusointuiselta ja toimii. Ja huopakatto saa olla mustaa palahuopaa niin kuin isoveljen kaikki katot ovat.
Hirret Jylhästä
Maantien varressa oli muutaman hehtaarin kuusikko, suoria, täysmittaisia puita, ei liikaa oksiakaan alempana, sopivia hirsirakennukseen Aloin niistä haaveilemaan ja sain tietää kuka ne omisti. Saisikohan tuosta ostettua muutamia kymmeniä pystyyn? Mentiin kysymään ja asia järjestyi. Hieno juttu.
Lähdettiin sitten metsään. Kuusikko oli sopivasti tien vieressä, tuosta liittymästä vain peruuttaa traktorilla ja nostelee tukit kyytiin. Aloin kaatamaan puita. Alku meni niin kuin ajattelin. Sitten kaadoin kuusen konkeloon niin tukevasti, etten saanut sitä köysillä irtoamaan. Haen kaivurin, kaatoapuna ollut kuusenmyyjä sanoi ja lähti.
Kohta kuului telaketjun kilinää ja keltainen kaivuri riensi avukseni ja homma rytkähti liikkeelle. Valitessani seuraavaa puuta, kaivurikuski haki sopivat asemat ja nojasi kauhalla puun kylkeen. Kaatolovi kannon kaatopuolelle ja katkaisusahaus ja kuusi kaatui juuri sinne minne kaivurimies halusi. Näin jatkettiin tunnin verran, kunnes aukiolla makasi 30 puuta sikin sokin pitkällään. Eipä ole ollut ennen kaivuria kaatovänkärinä, aika hulppea juttu.
Seuraavien viikkojen vapaahetket kuluivat karsintahommissa. Oksat pois rungoista ja sitten puut suunnitelmien mukaisiksi pätkiksi. Kolme piste ykkösiä ja viis piste ykkösiä aikalailla yhtä paljon kun laskee yhteen keskihalkaisijat. Ja niin että molempiin eriin tulee tasaisesti eri paksuisia. Ja kurkipuut kuuspuolosia, keskeltä kaksikymmentäviisi. Jätin tukkeihin kymmenen senttiä työstövaraa. Tarkoituksena oli käyttää puut niin tarkoin, että käsiin jäisi vain pieni kasa lyhkäsiä hirrenpalasia.
Ajatuksena oli saada karsittua kaikki oksanpätkät pois myös runkojen alapinnoilta, mutta painavien puiden kääntelyyn ei käsivoimat riittäneet. Piti alkaa etsiskelemään kieritysvänkäriä. Hitsasin ison teräskoukun ja kuorin tarpeeksi pitkän puun siihen vääntövarreksi, alkoi tukit kieriä kevyemmin. Sai oksatkin sahattua pois aikalailla kauttaaltaan.
Hirsien siirto
Paikallinen kenttäsahuri tuli katsomaan etukäteen sahauspaikkaa. Piti ajatella logistiikka kohdalleen, että homma sitten sujuisi.
“Tähän laitetaan traktori ja tuohon tulee sirkkeli. Tuohon kohtaan tee tukkilanssi. Tee sellainen, että tukit voi vyöryttää omalla painollaan sirkkelin viereen. Sitten vielä paikat hirsille ja losoille. Tee tukeva ja tasainen taapelin pohja. Ja kun hirret painavat paljon, rakentele puiset kiskot, joita pitkin hirsi luisutellaan taapeliin mahdollisimman kevyesti.”
Kokeneen sahurin ohjeita oli helppo kuunnella, selkeät ja yksinkertaiset, ei turhia sanoja. Sinne suuntaan voisi tätä kirjoittamistakin jalostaa, kiteitä vain ja kiehkurat pois. Niiden ohjeiden perusteella valmistelin sahauspaikkaa. Virittelin lanssipaikalle kaksi järeää runkoa aluspuiksi kantojen ja pöllinpätkien varaan. Kaivurimies kuskasi puut kymmenen kilometrin takaa metsätraktorillaan. Pahaksi onneksi rahtipäivälle sattui lauha keli ja kun tie oli hyvin hiekoitettu, oli kuormakin. Kun olisin tajunnut asian ajoissa, olisin pressuttanut kuorman kunnolla matkaa varten. Se tiesi sirkkelimiehelle vähän liikaa viilaushommia.
Saunahirsien sahaus
Tukkien sahaus kenttäsirkkelillä on intensiivinen operaatio. Oikein hyvä jos puikkoihin löytyy sellainen sahuri, jolla on hyvä tilanne taju ja kirkas ajatus siitä miten riskit hallitaan. Jos hän vielä kykenee hetkessä valmistelemaan kenties kokemattoman ryhmän toimimaan tarkasti, turvallisesti ja tehokkaasti, niin onpa hyvä mies. Meille sattui sellainen. Sellaisessa savotassa ei tarvitse pälyillä pelokkaana sinne tänne, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Näissä hommissa on kuitenkin kaiken aikaa isot riskit päällä.
Minulla ei ollut talkoiden järjestelystä kokemusta. Olin tottunut tekemään aina yksin. Sain talkoovoimiksi ystäviä ja lähisukua etelästä ja pohjoisesta. Vaimoni valmisteli talkooväen evästyksen. Kaikki näytti hyvältä huomista sahauspäivää ajatellen. Sahurin kanssa oli sovittu, että homma pyörähtää käyntiin jo ennen aamun sarastusta.
Aamu tuli ja puhelu. “Siellä on liian kylmä. Ei pysty sahaamaan, ei kalusto kestä. Kovapalat irtoaa sirkkelin terästä, jos on liian suuret lämpötilavaihtelut. “No. Jos nukutaan vähän lisää ja katsotaan miten tilanne kehittyy. Aamu-unien aikaan taivaalle ilmestyi sopivasti pilviä ja keli lauhtui riittävästi.
Sahauslinjasto pyörähti käyntiin. Pakkasen ote karisi jäsenistä. Tukki pyöriteltiin sahan nostohaarukkaan. Hydrauliset käsivarret nostivat sen sahauspöydälle. Isä, merikalastajan poika laittoi kokeneena perämiehenä tukin linjaan. Sahuri sahasi, harmitteli hiekkaisia puita ihan aiheesta ja viilasi sirkkelin terää aina vähän päästä. Voihan se olla vähän turhauttavaa viilta sahaa viidesti päivässä. Selviäisi varmaan kahdella kerralla, jos puissa ei olisi lainkaan hiekkaa. Sahauslinjan vastaanottopäässä losot lensivät kasaan ja hirret liukuivat kiskoja myöten omaan kasaan. Mukavasti liukuu painavakin hirsi jäisiä juontopuita pitkin, melkeinpä itsestään. Sahuri siivutti tukkeja sujuvaan tahtiin ja auttaville käsille riitti tekemistä paljon. On se kieltämättä joskus ihan paikallaan pyytää kavereita avuksi.
Eräästä myöhemmästä sahauksesta teki Topi videon. Sahauksen toimitti jälleen papppi Matsi Pielavedeltä.
https://www.youtube.com/watch?v=bIWr9yv9uFc&t=63s
Minun hommaksi jäi järjestellä sahurille mahdollisimman hiekattomia puita, eli heilutin katuharjaa rivakasti aamusta iltaan. Samalla laitoin tukkimiehen tyylillä listaan, montako lankkua oli sahattu puiden kyljistä ja kerroin sahamiehelle, millaiseksi seuraavan tukin posket siivutetaan. Kun tukista otetaan keskeltä viiden tuuman hirsi, saa sivuista vielä pari runkotolppaa venevajaan. Jossakin vaiheessa tajusin, ettei yksi päivä riitä savottaan. Onneksi sain naapurinpoikia seuraavaksi päiväksi hommiin. Ja onneksi keli pysyi riittävän lauhana.
Tuli se toinen päivä. Puolen päivän paikkeilla homma katkesi. Sirkkelin vetotela oli pudonnut alas. Telaa kannatteleva ruuvi oli katkennut. Harmi vain, kun nysä jäi mutteriosan sisään kokonaan. Täytyi noutaa remonttivehkeet paikalle. Nysän päähän porattiin reikä, johon näprättiin vastakierretappi kiinni. Nysä irtosi ja tela pantiin paikoilleen. Homma hyrähti käyntiin parin tunnin viivytyksen jälkeen.
Ilta painoi päälle ja kova työrypistys alkoi tuntua otteissa. Päätimme lyhentää työketjua, että saisimme hommat valmiiksi jo tänään. Siitä eteenpäin vastaanottopäässä sahatavara läjitettiin suoraan maahan ja jätimme taapeloinnin odottamaan. Taktiikan muutos toimi, työ keveni ja sujui loppuun asti vaikeuksitta.
Ei haitannut, ettei homma mennytkään yhtä suoraviivaisesti, kuin olin ennakolta kuvitellut. Oli ihan kiinnostavaa virittäytyä ratkomaan yllättäviä haasteita kesken kaiken. Tyytyväinen mieli jäi siitä, että päästiin turvallisesti tavoitteeseen. Kiitos teille kaikille, jotka tulitte mukaan ja apuun!
Saunanosturi
Painavien hirsien nosteluun tarvitaan jonkinlainen nosturi, selkä ei sellaisten puiden nostelua kauaa kestaä. Mikään valmis ratkaisu ostettuna tai vuokrattuna ei tietysti tule kysymykseenkään, hintahan karkaisi käsistä. Hirret ja kivetkin nousivat aikoinaan kyllä ilman moottoreitakin. Täytyy vähän miettiä tätä juttua.
Paanukirkkotyömaan sivuilta löysin tarkoitukseen soveltuvan perinnetyökalun. Se oli jämerästi tehty muutaman metrin korkuinen kolmijalka. Nostoköysi kieris ylhäältä köysipyörän kautta ja kahden jalan välissä oli perinteisen nuottakelan näköinen lihaskäyttöinen vinssi. Kuvassa sitä pyöritti kaksi ukkoa käsin ja arviolta 200 kiloinen kivi nousi ilmaan kätevän näköisesti. Hyvä systeemi! Ajattelin laitteen soveltuvan riittävän hyvin saunan tekoon, joten rakentelemaan. Metsästä kolme kuusta nosturin rungoksi. Huippukohtaan muttereista, pulteista ja lattaraudasta hitsailtu sarana, johon vielä rissa vaijeria varten. Ja tukijalkoihin lankun mentävät loveukset ja kakkosnelosesta vakautusrevat.
Sitten se vinssi. Jostain syystä hylkäsin lihaskäyttöisen vinssin heti pois. Pitkän selailun tuloksena tilasin Kärkkäiseltä mönkijän keulavinssin. Pulttasin sen kiinni nosturin jalkaan ja kierrätin vaijerin ylärissan läpi. Nosturitöihin ryhtyessä pakkasta oli erittäin paljon ja kantoakku hyytyi nopeasti. Etsin kaikki johdonpätkät, mitä nurkkiin oli jäänyt särkyneistä vehkeistä, liittelin ne yhteen ja niillä sain yhdistettyä vinssin suoraan volkkarin akkuun. Alkoi isommat puutkin nousta lähes ongelmitta. Vinssin suunnanvaihtimen käräytin jo alussa tekemällä vikaliitoksen. Suunnan vaihto tapahtui sitten vaihtamalla hauenleuat akun navasta toiseen, käyhän se niinkin. Ei kovin kätevää niin, mutta siinä oli vaihtoehto.
Nosturin raahaaminen seinustalta toiselle osoittautui työlääksi. Homma helpottui huomattavasti vanhoista laskettelusuksista väsätyn jämerän ahkion avulla. Yksi nosturin jaloista oli hirsikehän sisällä kutakuinkin paikoillaan ja ne kaksi muuta liukuivat ulkopuolella ahkion avulla kehän ympäri tarpeeksi helposti. Vähän sellainen takkuinen peli oli sekin mutta sai sillä homman tehtyä.
Jos teksi näitä työkseen niin pitäisi siivilöidä kaikki kitka pois tieltä. Pitäisi tislata se pois. Katselisi sitten vain kuinka kaikki tapahtuu, nauttisi siitä keveydestä, kasvun ihmeestä. Ja skaalaisi homman kohta toisiin kyiin ja maihin ja sitten pistäisi lihoiksi sen kaiken ja muuttaisi vaikka pieneen hirsimökkiin asumaan. Voisi sitten siellä värkkäillä vinssien ja tukkien kanssa ihan huvikseen vain, vaikka rakennella pientä saunaa. Eikä olisi huolta huomisesta.
Hirsikehän siirto
Valoin keväällä saunan perustukset, nelituumainen laatta koko kehän alueelle ja nurkkiin betonia vielä paksummasti. Kehän olin veistänyt yläpihalla, josta se oli takoitus siirtää kaivurilla rantaan. Siirtoa ajatellen olin jättänyt vaarnat laittamatta kamanahirren selkään. Siitä kohtaa kehä menisi vaakasuunnassa kahtia. Siirto onnistui aivan hyvin kaivurilla. Jos joskus uudestaan tekisi saman liikun, niin kaikki nostovehkeet saisi olla rautaa.
Kun yksi työ alkaa olla valmiina, laukkaavat ajatukset jo kohti seuraavaa. Trukkilavoilla odottaa tuhat tiiltä teräsharjalaikkaa. Ne löytyivät sopivasti naapurista, ikämies oli päättänyt purkaa rintamamiestalon pihastaan. Keskusmuuri oli tehty hyvistä tiilistä, olivat olleet paikoillaan yli viisikymmentä vuotta ja yhä helisivät. Sellainen käy piippuun, koliseva ei käy, koska se murenee.
Kiuas ja piippu
Saunan luo oli kuskattu monta peräkärryllistä purkutiiliä. Alkoi putsaushommat. Työkaluina olivat Makitan pikkurälläkkä ja teräsharjalaikka. Ja hiilimaski tietenkin, sehän on täysin oleellinen varuste tämmöisissä hommissa. Aloitin rälläköinnin ja heti kohta lopetin. Tämä ei nyt suju. Mustilta pinnoilta ei mustuus irronnut. Työskentely tuntui epäergonimiselta eikä siinä ollut oikein tehojakaan. Pitää vähän kehitellä kaiken kaikkiaan, minimoida rälläköinnin määräkin.
Tein hirrenpätkistä työpöydän, johon sopi kerralla sylillinen tiiliä vierekkäin. Laadin listan, johon kirjoitin, että niin ja niin monta tiiltä, joissa on puhdas pääty ja pitkä sivu, niin ja niin monta tiiltä, joissa riittää, kun vain pääty on puhdas ja määrä n tiiliä, joissa vain toinen pitkä sivu on rälläköity siistiksi. Lista perustui sellaiseen ajatukseen, että kun muuraus olisi valmis, ei mustia pintoja jäisi lainkaan näkyviin. Ainoastaan näkyviin jäävät tiilipinnat siis harjattaisiin. (Nyt kun tätä kirjoitan puhtaaksi, on muuraushommista mennyt jo kymmenen vuotta ja nyt vähän ihmettelen miksi niitä mustia ei olisi saanut jäädä näkyviin.)
Työergonomia parani ja tulosta alkoi tulla vauhdikkaammin. Rälläköin kaksi teräsharjalaikkaa aivan kaljuiksi ja se riitti. Riisuin haalarit ja nypin jaloista irti teräsharjalaikan säikeitä, olivat lentäneet haalarista läpi. Sitten muurausta opettelemaan.
Muurasin kiukaan ja vesikattilan perustukset. Tein perustuksista ontot niin, että tulipesästä pääsee tuhkat varisemaan perustusten pohjalle. Poistoluukut laitoin rannan puolelle.
Saatiin lahjoituksena aitokiuas. Se oli vanha ja ihan hyväkuntoinen, kivitilaa tarpeeksi 20 kuution saunaan. Suunnittelin tiilisen holvikaaren, jonka sisään mahtuisi kiuas ja holvin päältä lähtisi piippu, haeskelin siinä kompaktisuutta tilankäyttöä ajatellen ja se tuntui visuaalisena ideana ihan sopivalta. Tiiliholvi myös muodostaisi aika varmasti säädökset täyttävän palomuurin seiniin ja kattoon päin. Ja joitain muitakin ominaisuuksia siinä sitten oli, joita ei siinä vaiheessa vielä tajunnut.
Kolme, neljä päivää kului muuraten; laastijauhoa säkistä myllyyn, vettä järvestä, tiiliä lavoilta tikkaita pitkin yhä ylemmäs. Ne puhdaspintaiset tiilet loppuivat puoli metriä ennen piipun latvaa ja tein loppupätkän mustankirjavista. Aivan hyvä siitä tuli niinkin. Luodiksi langan päähän olin sitonut nelosnaulan ja sattui aika tuuliset muurauskelit. Sen huomaa piipusta, se vähän haeskelee suuntaansa niin kuin kaikki. Ainakin sillä työmaalla.
Matkalla pohjoiseen
Vintillä lyöpyi helmikuisena yönä viisi isoa miestä ja kuusi pienempää. Olivat matkalla pohjoiseen ja poikkesivat Viitasaaren kohdalla vähän nelostieltä sivuun. He olivat matkalla Kolarin kelotaloon, sinne jossa on täytettyjä eläimiä melkein kaikkia eri lajeja. Illalla saunottiin suurella väellä ja sitten nukuttiin jotenkuten vintillä saunan jälkilämmössä. Ilma oli kosteaa, se tuoksui sammaleelta ja oli aika sakeaa. Yksitoista ihmistä, yksi per neliö. Pojat on lähteneet reissuun.
Kommentit
Lähetä kommentti