KIVIJALKA
Inspiraatioille herkkä mieli tarttuu kiinni siihen, mitä on ulottuvilla, olkoon siinä sitten vaikka kallion kappaleita. Tarttuu kiinni isoihin kiviin ja vie mennessään. Ensin on keveä ajatus, pian jo ylväs visio. Ajatus askartelee yksityiskohtien kimpussa kuin petäjiä paukuttava palokärki. Täytyy alkuun selvittää, miten nämä hommat on tehty muualla. Kun tiedonvirrat on kahlattu läpi kivenhalkaisumielessä, on aika tehdä johtopäätökset.
Tehdään siis kivijalka näistä lohkareista, jotka luonto itse on asetellut valmiiksi tähän pihapiiriin. Otetaan käyttöön myös nuo kivet, tuolta kujan varrelta. Niistä onkin helpompaa lohkoa harkkoja, kun ne on räjäytelty tieuralta joskus. Niissä on jo paljon valmista suoraa pintaan. Tehdään myös niistä vanhoista navetan pohjakivistä, jotka löytyivät purkutyömaalta. Siirretään ensin nämä kaikki aihiot rannasta ja yläpihalta ja kujan varresta talon paikan luokse kaivurilla, siihen ei mene kuin hetki. Sitten alkaa se varsinainen homma.
Se varsinainen homma - tavoite ja haasteet
Talon pohjaksi tarvitaan noin sata kiviharkkoa, saisivat olla aikalilla nelsikanttisia, korkeus nelisenkymmnetä senttiä ja pituus puolesta metristä puoleentoista. Kaksi ydinhaastetta on siinä, että miten käännellä isot kivet sopivaan asentoon ja kuinka ne saisi halki. Se kääntely on tarkoitus tehdä nosturilla, joten siltä osin kaikki on jo valmista. Entäs halkaisu - miten kivenjärkäleistä tehdään harkkoja? Miten halkaisulinjan saa menemään sieltä, mistä haluaa? Siinä on miettimistä.
Kalastajan pojat muuttivat pohjoisesta etelään. Ryhtyivät tekemään taloja kaupungin kylkeen ja siellä oli edessä samanlaiset isot kivet, jotka piti saada palasiksi, pois tieltä. Kiven juureen sytytettiin nuotio, jonka lämmöstä isokin kivi vähitellen mureni. Konsti oli huomattu silloinkin kun löylyä heitettiin kotasaunan kiville Hirviniemen hietikoilla. Tulen hehkuttamat kiuaskivet murtuivat paukkuen löylyveden jäähdyttäessä kiven pintaa. Olisiko näistä apua? Rovanieminen seppä kertoi, että ennen oli kiviä halottu niin, että poltetaan tervassa uitettua köyttä kiven pinnassa ja lämpö halkaisee. Toimisiko sitten napalmi? Kiven pintaan vain napalmivyö ja tulta perään! Pitää kokeilla. Valmistin napalmin samalla reseptillä, jonka isä oli neuvonut venekitin tekoon. Veneet kyllä kelluivat melko hyvin, mutta kivet eivät halkeilleet. Tuli vain musta rantu kiven pintaan ja tehokasta nuotion sytykettä pitkäksi aikaa.
Etanadynamiitti, sillähän saa kivet halki. Pieni pussillinen sitä maksaa aika paljon. Yksi reikä vetää massaa puoli desiä. Tehdään noin pari tuhatta reikää hitaasti räjähtävällä, kalliilla massalla. Taitaa tulla sekä liian hitaaksi että kalliiksi. Antaa sen olla.
Seulottuani youtuben kivenhalkaisuklipit, ei asiaa enää tarvinut vatvoa. Rivi reikiä kiveen, kiilat reikiin, hetki naputusta ja krak. Siinä koko juttu. Näyttää niin kätevältä, että täytyy kokeilla. Ostin poravasaran ja kymmenen kivikiilan satsin. Menin kivikasan luo, tein reikiä riviin, laitoin kiilat ja naputtelin vähän aikaa. Kivi halkesi.
Parin tunnin puuhastelun jälkeen tein muutaman havainnon. Kivien poraaminen on hidasta kun on kevyt poravasara ja kahdenkymmenen millin terä. Lisäksi ensimmäinen terä oli jo hajonnut. Kuumuus irrotti timanttipalat terästä nopeasti. Poravasaran tärinä oli jäänyt käsiin. Tajusin, että sadan kiven tekeminen hajottaa hermot käsivarsista. Lisäksi homma vie aikaa paljon. Ja jos kalliita kiviteriä alkaa mennä tätä vauhtia, tulee hommalle aikalailla hintaakin. Pitäisi keksiä halvempi ja nopeampi tekotapa. Ja sellainen joka ei invalidisoi.
Kiviporaukseen haasteet ratkeavat
Pitäisi ensin hoitaa ongelmista hankalin. Porakonetta ei siis voi pitää kädessä, kun on niin paljon porattavaa. Poravasaran olisi pysyttävä samassa asennossa porauksen ajan ja lisäksi porauspaineen olisi oltava juuri sopiva. Miten sen saa ratkaistua? Kun miettii ensin tarkasti ongelmaa ja sitten menee pois, kulkee aivan toisiin maisemiin ja ajatuksiin, niin jossakin kohtaa yhtäkkiä vastaus putoaa käsiin kuin tyhjästä. Näin on usein käynyt.
Pitää vain heittää siima veteen ja unohtaa se sinne, siellä ne vonkaleet vaeltavat, ajatusten virran uumenissa ja joskus voi sellaisen saada siimaankin. Ehkä se menee niin, että jos on taipumusta hakeutua vaikeuksien pariin, kehittyy vähitellen kyky niiden voittamiseen. Yksi fiksu pianisti tuumi kerran, että älykäs selviytyy niistä ongelmista, joihin viisas ei joudukaan. Sanoi huomanneensa sen ihan käytännössä. Vastaus ongelmaan tipahti taas jostakin – kummallista. Muutama viiva paperille ja pajottamaan.
Hitsasin romulaatikon silpputavarasta istukan, johon poravasaran saa helposti kiinni ja irti. Istukan jatkeeksi laitoin toistametrisen neliskanttisen huonekaluputken. Edellisen systeemin huonekaluputkiosan sujautin isomman huonekaluputken sisään. Oli syntynyt luistava teleskooppiratkaisu. Paksumman neliöputken päähän hitsasin latan pätkän, johon porasin reiän jämerälle pultille. Syntyneen järjestelmän ripustin roikkumaan korkeaan kolmijalkaan, jonka tein kakkoskakkosista. Kolmijalan huipun sijaintia siirtämällä sai porauskulman juuri sopivaksi. Romuraudasta väsätty teleskooppi-istukka piti poraa vakiosuunnassa, mutta antoi poralle myös vakiopaineen. Olkoon systeemin nimi vaikka kolmijalkapora tai maastopylväspora. Tai koska olen löydöstäni jopa hieman ylpeä, voi se olla vaikka maastoylväspora.
Kaksikymppisen kiviterän vaihdoin kuustoistaseen ja rälläköin kivikiilat kuustoistasiksi. Nyt oli reikäkoko sopivan pieni porakoneelle, mutta riittävän suuri kiven halkaisuun ja riittävän suuri sikälikin, että kuustoistaset kiilat vielä kestävät suht pitkään käytössä. Kuudentoista millin reikä oli siis aika optimaalinen näiden kolmen muuttujan välillä. Nelitoistanen olisi ollut auttamatta alamittainen, sellaiset kiilat olisivat muhjautuneet aivan liian nopeasti. Sain tiedon, että kiviterän käyttöikä seitsenkertaistuu, kun porataankin veden kanssa. Niinpä laitoin Kuikan pilssipumpun kaivoon ja kytkin siihen pitkän silikoniletkun. Pumpun paine riitti juuri ja juuri norottamaan vettä kivityömaalle saakka. Poistui samalla pölyongelmakin.
Kiviharkkojen teko
Edessä on kuution kokoinen kivi, tummanharmaa, vaaleita raitoja. Se halkeaa helpoiten raitojen suuntaisesti, syiden suuntaisesti niin kuin puu. Etsitään alkuun sopiva halkaisulinja. Laitetaan maastopylväspora kiven päälle, vesi juoksemaan ja pora kilisemään. Kuusitoistanen terä painuu parissa minuutissa kymmenen senttiä kiveen. Heilautan istukasta poran vaaksan verran eteenpäin ja irrotan otteen. Terä painuu kevyesti kiveen. Vesi vie pölyt ja kuumuuden. Kohta on kuusi reikää suorassa rivissä ja kaikki on samassa tasossakin, koska porauskolmijalka on kokoajan seissyt liikkumatta paikoillaan. Laitan metallilipuskat reikiin, öljyän kiilat ja laitan nekin reikiin. Naputtelen kiilat tiukalle. Jokainen niistä soi hieman eri sävelkorkeudelta kiristyessään. Se on kuin ksylofonin soittoa – voimaa ei isommin tarvitse. Kohta kuuluu krak ja hieno murtumaviiva kulkee kiilalta kiilalle. Kivi on halki! Vielä muutama napautus ja halkeama laajenee. Ja sitten varovasti kiilat ja lipuskat pois reijistään ja sorkkaraudat loveen ja kiilahirrenkappaleet ja mitä siinä käden ulottuvilla onkin.
Ajan nosturin puomin kiven kohdalle. Käärin seuraavan lohkareen paksuun ketjuun ja vinssaan sen sopivaan asentoon seuraavaa porausta varten. Sitten vain uutta reikää ja kiilaamalla kivi taas halki. Aika nopeasti alkaa jälkeä syntymään. Muutaman harkon jälkeen poraussysteemin käyttö muuttuu jouhevaksi. Tulosta tihkuu kivasti. Tuntuu hieman euforseltakin olo, kun se alkaa näin luistaa. Lisään löylyä hommaan niin, että kun yksi kivi on porautumassa, vinssaan seuraavaa sopivaan porausasentoon tai koputtelen kiiloja edelliseen. Harkkopajan optimitila löytyy siitä, kun kolme kiveä on samaan aikaan työn alla.
Vähitellen poraustahti hiipuu. Muutaman kymmenen reijän jälkeen vaihdan terän. Teroitan rälläkällä timanttiin uudet särmät ja purenta palautuu vahvaksi. Yhdellä terällä saa tehtyä viisi harkkoa eli suurin piirtein sata reikää. Sitten timanttipää on lopussa. Teriä koko savotta nielaisee parisenkymmentä. Käytin alkuun kalliita teriä, mutta testattuani Bilteman ja halpahallin vitosen teriä, huomasin, ettei niissä ollut mitään laatueroa kalliisiin verrattuna, taitavat tulla ulos samalta linjalta. Pieniä lisähaasteita lohkomissavottaan toi kivien laatuvaihtelu. Jotkut niistä halkeilivat miten sattuu, melkein murenivat. Ehkä joka kymmenes aihio osoittautui rapakiveksi. Ja ne jotka olivat taas graniittia, ne vanhan navetan seinäkivet – niihin sai porata reikiä selvästi tiuhempaan ja kiilat piti hakata paljon tiukempaan. Suurin osa oli kneissiä, se lohkesi helmpommin. Sitten tulivat sateet, piti väsäillä pressukatos työmaan ylle.
Kivisokkelin kasaus
Etsin kivien joukosta yksilön, joka näytti parhaimmalta nurkkakiveltä. Ajoin nosturin puomin sen ylle. Kiedoin lenkkikettinkiä monta kierrosta kiven ympäri ja lukitsin lenkkiketjut toisiinsa kierretangoilla. Kiinnitin taljan koukun lenkkikettingin silmukkaan ja nyin kiven ilmaan. Sitten ajoin puomin anturan kulman päälle ja laskin kiven paikoilleen. Kokeilin kiven alla asennussoran käyttöä, mutta hylkäsin idean ja siirryin käyttämään kiilakiviä – se toimi. Sitten seuraavaa hakemaan.
Uuden kiven etsinnässä oli huomioitava aina edellisen muodot, jotta uusi kylkeytyisi mahdollisimman hyvin aikaisempaan. Lisäksi mietin sitä, että parhaiten onnistuneet harkot laitan julkisivun puolelle ja suurin piirtein onnistuneet vähän varjoisempiin kohtiin. Vaimoni kärräsi kottikärryillä kiilakiviä anturan ympärille ja niitä kuluikin paljon. Kun uuden kiven oli saanut kangettua sopivaan korkoon ja asentoon, se oli vain muutaman kiilakiven varassa. Se täytyi siis vakauttaa. Jokaista harkkoa lukitsemaan naputtelin parikymmentä pikkukiveä.
Toisen kivikerroksen asennus oli haasteellisempi homma. Monin paikoin oli kiilattava vastakkain tulevista kivistä paloja pois, että asennus onnistui. Jokaiseen rakoon naputtelin pieniä kiviä ja harkot asettuivat jämäkästi sijoilleen.
Kännykkä tärähti ja vastasin. Sieltä soitti mies joka on rakentanut perheelleen pienen linnan Hämeeseen. Lopetettuamme puhelun, nappasin moottorisahan, hain taapelin alta nipun sateelta säästyneitä rimoja, katkoin ne ja laitoin tulet saunan pesään. Parin tunnin päästä pimeälle tonttitielle ilmestyi musta Defender vetäen perässään valtavan pitkää asuntovaunua. Menin ohjaamaan ja juuri ja juuri saimme yhdistelmän sopimaan sisään liittymästä. Olimme saaneet harvinaisia vieraita. Riemuisaa.
Parin seuraavaa päivän aikana tehtiin kivijalka porukalla valmiiksi. Nuorin kivimies oli hiljattain koulunsa aloittanut, mutta iästä huolimatta kaverilla oli jyvä kohdallaan kiviperustuksen teossa.
Kivijalka valmistui ja Murtoselkä on vielä sula. Edessä on hirrenveistotalvi, on siis paikallaan keräillä voimia ja ravintoa tulevaa varten. Nyt verkot syvänteen laitaan.
Kommentit
Lähetä kommentti