Siirry pääsisältöön

ALUSSA oli siemeniä tuulessa Ne olivat tulevien seinähirsien siemeniä. Ja kevät eteni ja kivien välistä juoksivat vedet järviin. Ja selkä tummui ja repesi keskeltä. Sulaan laskeutui lintu. Yli jääkenttien, läpi valoisien öiden kaikui se ääni. Kuuiikkka, kuiiikkka, kuiiikka, kui. Kaunis ja painava laulu. Mitä se lauloikaan?



Mitä se lauloi?

Jos sellaisena yönä soutaa järvenselkää, jättää veneen lipumaan ja kuuntelee. Siellä se taas pian laulaa. Ääni purkautuu ilmoille vesilinnun uumenista, kantaa yli selän, siroutuu kivistä ja kallioista eri suuntiin, vaimenee, melkein katoaa. Niin kuin vene olisi ankkurissa suuren katedraalin keskellä ja sen holveissa kaikuisi alkulinnun ääni.



Suuren katedraalin keskellä

Siinä voi häivähdyksen verran aistia jotain mikä on aina ollut ja vieläkin on ja jonka soisi aina olevankin, jotain arvokkaan tuntuista. Kuin astuisi kilpikaarnaiseen honkalehtoon tai kävelisi ikivanhan kaupungin kaduilla. Ääneen on kinostunut paljon aikaa, tulee tyynempi olo sen kuulossa. Minä ihminen olen täällä kuin ohikulkumatkalla, värkkäilemässä näitä hommia jonkun aikaa tässä kuusikossa. Kaadan puita, kiilaan kiviä halki, rakentelen tuulensuojaa. Tuulensuojaa..



Ääneen on kinostunut paljon aikaa

Jos tarvisi suojautua vain pohjoisen tuulia vastaan, ei tarvisi juuri muuta kuin lautaseinän ja kaminan, siinä oisi rakennusta riittämiin. On riemu kun saan tulla sellaiseen kämppään, kun kelit erämaassa käyvät karuiksi. Sitten on niitäkin tuulia, jotka eivät pysähdy edes paksuun hirsiseinään. Ei vaikka seinää varten olisi kaadettu viimeiset mäntyvanhukset Värriön erämaasta. Se menee läpi ikipuiden ja ihon ja luiden - jos ihmisen sisälle on jäänyt kylmä asumaan.




Jos kelit erämaassa käyvät karuiksi - kun käyvät

Kun se viimeinen lastu on veistetty ja kirves kädestä pois laskettu ja minut peitellään ja nimeni kaiverretaan kiveen kultaisin kirjaimin. Ne kirjaimet kyllä säilyvät siinä pitkäänkin mutta nimi haihtuu pian mielistä pois, unohtuu. Ja elämä jatkaa matkaansa ja elävät keskittyvät eläviin. Ja haudalla kynttilät jonkin aikaa lepattavat ja sammuvat ja liljojen terälehdet varisevat maahan, peittyvät lumeen. 



"Mitä toivot että jää?"

Elämän jälkikaiku, jalanjälkiä maassa, kirveenjälkiä puissa, sanojen jälkiä toisten mielissä. Kaikki se hyvä ja vähemmän hyväkin, ne jäävät ja siellä vaikuttavat. Ja jos joku jalo aikomus ehti jalostua teoiksi, jäi siitäkin jotain. Sehän saattoi olla yhtä kaunista kuin kuikan laulu, joka kevätyössä kaikui jääkenttien yllä ja moni korva saattoi kuulla sen. Sai kuulla. Kenties se tavoitti ja hiljensi kuulijan ennen kuin ohentui hiljaisuudeksi, eikä sittenkään kadonnut kokonaan. Jäi hiljaisuus, joka ei ollut tyhjää.



Hiljaisuus, joka ei ollut tyhjää

Siihen kaikuun ei kannata nimikirjaimiaan kovertaa. Ei kai ne siinä pysyisikään. Tai jos pysyisivätkin, niin ne näyttäisivät aika kornilta. Jos kuikan laulussa roikkuisi mukana ylimääräisiä kirjaimia tyyliin – I Wa s H e r e, ei se kuulosta erityisen hyvältä. Jos antaisi sen vain mennä läpi. Ei asettuisi sen tielle, eihän sitä tarvitse omistaa, ei oikein voikaan. Ei se taivu siihen.



Ei asettuisi sen tielle

Tuota kevätöistä laulua kuullessaan voi soutaja havahtua kaipaamaan elämäänsä ajattomia rakennuspuita. Että se mitä täällä saa aikaiseksi, olisi enimmäkseen kaunista ja kestävääkin. Ettei sitä tarvisi erityisemmin hävetä, ei heittää menemään.



voi havahtua kaipaamaan ajattomia rakennuspuita

Kesän myötä kuikat hiljenivät. Reviirit oli paalutettu ja asumaan asetuttu. Ne sukelsivat syvänteisiin muikkujen perässä ja hautoivat louhikoissa hiljaa muniaan. Sitten kuoren löi rikki uusi kuikka. Alkusoluista oli kehittynyt uusi lintu, laulaja karujen selkien. Ja kun vanhat kuikat aikanaan väsyivät ja painuivat pohjaan, tulivat uudet, aina uudet.



Ne sukelsivat syvänteisiin

Tuli meidänkin vuoro tulla siellä käymään. Se alkukesän päivä oli jo yöksi tyyntynyt. Oltiin purjeet reivattu ja ajeltiin moottorilla kolmestaan. Maantiesillan kohdalla kallistettiin venettä, ettei masto tökkäisi teräspalkkiin. Salmi leveni ja eteen aukesi se selkä. Tutkimme tarkasti karttaa, koska olimme ensimmäistä kertaa siellä päin. Sitä oli oppinut tutkimaan, kun joskus oli potkuri hajonnut kiveen. Ehkä jossain päin huuteli se kuikkakin, mutta ei sitä kuullut moottorin metelin yli. Yöpaikka löytyi keskeltä selkää, kylän väki oli rakentanut Murtosaareen hirsilaavun. Se oli kaunis ja viihtyisä majapaikka. Löydettiin liiteristä kuivia puitakin ja tehtiin rannalle tulet. Nukahdettiin katon alle. Kiitos kylän väelle!



Teki mieli mennä purjehtimaan

Toiset jäi aamulla nukkumaan. Teki mieli mennä purjehtimaan selälle aamutuuleen. Annoin mennä pienessä aallokossa väylää pitkin paluusuuntaan ja sitten takaisin. Tietämättäni kävin kääntymässä mutkan tulevan kotipaikan edustalla.

Tässä jutussa nyt jää langanpäät jossain määrin auki. On kuitenkin raotettu sitä maisemaa, johon pian astuu innokas uudisraivaaja. 























































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

 HIRSITALO Siinä nyt tie menevi ura uusi urkenevi Suunnitteluun olin laittanut pari linjalankaa, jotka raamittivat prosessia. Ensinnäkin, kun taloa katsoo ulkoa päin, on se symmetrinen. Poikkeuksena oli metsää vasten tuleva pohjoisseinusta. Toinen johtoajatus oli, kun taloon astuu sisälle, on suoraan edessä vastakkaisen seinän ikkuna, jonka takana aukeaa Murtoselkä. Yhdessä piirreltiin ja sommiteltiin yhteen ajatukset siitä, mikä on kaunista ja toimivaa. Miettimisvaihe Ajattelin myös pisintä kaveriani, hän on 196 senttinen. Ja kun hän astuu ovesta sisään ja sitten piiretään suora viiva miehen silmistä pirtin ikkunan poikkipienan alalaitaan ja jatketaan viivaa vielä joitakin kilometrejä niin että se yltää vastarannalle ja harjanteen yli. Ja viivan ja kuusien väliin jää sopivasti ilmatilaa. Niin sen on oltava. Pitää näkyä metsän yläpuolella noin metsän levyinen taivaaraita ennen poikkipuuta. Kuusien takana kulkevat aallot - veistän niitä seinillekin Hirret oli sahattu suunnitelmien m
HIRSISAUNA Huussia sahaillessa syttyi kipinä hirsihommiin. Ilmassa oli ollut ajatus, jos tehtäisiin sauna jostain vanhasta hirsikehästä. Kun huomasin että osaan tehdä salvoksia, vahvistui ajatus, että tehdään se sauna sittenkin uusista puista. Ei se liian iso homma ole ja tulee kestävämpikin. Tosin seiniltä jää pois se autenttinen ajan patina. Nurkkasalvosta miettiessä oli helppo päätyä lohenpyrstöön. Se näyttää hyvältä ja olin sen tekemistä jo kokeillut huussin nurkilla. Tekee nyt vain samat asiat paksumpiin hirsiin ja niin hyvin kuin osaa. oli helppo päätyä lohenpyrstöön Tuumasta toimeen Saunan piirustuksia alettiin hahmotella pohjakuvasta käsin. Äärimitoiksi kolme kertaa viisi, tuohon kolmonen ja tuohon vitonen, tasalukemat. Ehkä hieman alkeellista on nojailla kokonaislukuihin tässä yhteydesä. Mutta sitähän se on kun ei ole minkäänlaista kokemusta asiasta, sitä katselee aika rakeista kuvaa. Tärkeintä on päästä tekemään. Kattokulmaksi tuli 90 astetta samasta syystä Voisi olla ih
  TALOPUUT Kun suunnitellaan hirsirakennusta, varsinkin jos ollaan taloa tekemässä, ei tarpeeksi suuria seinäpuita lödy välttämättä heti ihan helposti. Jos metsät kaadetaan sadan vuoden välein, ei puut ehdi kasvaa aivan siihen mittaan mitä pitäisi taloon tarvittaisiin. Tai jos ovatkin kasvaneet, ovat ehkä kasvaneet liian nopeasti. Sopivan puuerän etsinnässä pitää vähän nähdä vaivaa. Tämä talo tehdään kahdeksan tuuman pelkkahirsistä, latvahalkaisijan on siis oltava minimissään kaksikymmentäkahdeksan senttiä. Mistä sellaisia puita? Lähiseudun metsät ovat nuoria, onhan paikallinen sahalaitos niittänyt näitä korpia ja kolmekymmentä vuotta. Kun ympärilleen tähyilee on lähes kaikki puut alamittaisia talopuiksi. Talomäntyjä ei alkanut löytyä. Sitten menimme vierailulle tyvitukkitaloon. Talon omistaja kertoi, että jotkut tutkit ovat niin suuria, etteivät mahdu sisään sahan kidasta ja niitä saattaa kertyä sahan pihalle kasaan. Sellaisen lanssin oli mies löytänyt ja ostanut. Ne olivat kuusia.